Saapuessasi kampaamoon autolla varaathan aikaa löytääksesi
parkkipaikan. Liikkeen lähistöllä on runsaasti kiekollisia, jopa 4h kadunvarsipaikkoja. Myös Kolmikulman parkkihalli on lyhyen
kävelymatkan päässä. Polkupyörän voit jättää R-kioskin vieressä sijaitsevaan
pyörätelineeseen.
Nähdään Puistokadulla!
-Leena
Varaa aika tästä
Lahjakortit
Esittely
Olen Leena, Ekokampaamo Ronjan omistaja.
Valmistuin parturi-kampaajaksi vuonna 2007 Etelä-Pohjanmaalla ja vuosi tämän jälkeen muutin työn perässä Jyväskylään. Kierrättäminen ja luonnon kunnioittaminen ovat olleet minulle tärkeitä asioita jo pitkään. Tutustuttuani luonnonkosmetiikkaan ajatus ekologisista, luonnonläheisistä valinnoista myös työssäni oli selkeä.
Vuonna 2016 löysin tieni ekokampaajakoulutukseen ja samalla aloin työskennellä vuokratuoliyrittäjänä Ekokampaamo Hiushuone Korennossa. Ekokampaajuus muutti työtäni kokonaisvaltaisemmaksi ja nautin kovasti esim. lämpimän kasvivärimassan levittämisestä ja päähierontaan uppoutumisesta.
Yhdeksän vuoden jälkeen koitti hetki kokeilla omia siipiäni yrityksen pyörittämisen merkeissä ja helmikuussa 2025 syntyi Ekokampaamo Ronja! Toivon, että Ronja on paikka, johon jokainen asiakas voi tulla täysin omana itsenään, kaikkine puolineen, ottamaan oman aikansa ja hengähtää hetken arjen kiireiden keskellä.
Lämpimästi tervetuloa!
Palvelut
Palvelukuvaukset tulossa myöhemmin
Tuotteet
Myynnissä laadukkaat Less is More -hiustenhoito- ja muotoilutuotteet
Löydät meidät Puistokadun varrelta, kivenheiton päästä keskustasta!